GEM Property Oy on tarkentanut strategiaansa ja keskittyy jatkossa ydinpalveluihinsa kiinteistöarviointiin ja toimitilavälitykseen. Samalla yhteistyö kansainvälisen Savills plc:n kanssa päättyy.
GEM on päivittänyt strategiansa syksyn 2024 aikana ja panostaa jatkossa ydinosaamisiinsa kiinteistöarviointiin sekä toimitilavälitykseen. Lisäksi yritys tarjoaa asiakkailleen konsultatiivista neuvonantoa itsenäisesti ja yhdessä kumppanuusverkostonsa kanssa. Liiketoiminta keskittyy Suomen kasvukeskuksiin, mutta asiakkaita palvellaan myös kattavasti koko maassa.
Strategia vastaa kotimarkkinan palvelukysynnän kasvaneeseen rooliin. Vallitsevassa haastavassa markkinatilanteessa asiakastarve laaja-alaiseen ja syvään paikallisosaamiseen on korostunut. ’Olemme vahvistaneet arviointitiimiämme ja kohdennamme jatkossa resurssimme ensisijaisesti ydintoimintoihimme. Uskomme, että selkeän fokuksen ja hyvän asiakasymmärryksen kautta tuotamme myös markkinoiden vahvinta asiakaslisäarvoa,’ sanoo toimitusjohtaja ja pääosakas Seppo Koponen.
GEM on toiminut kansainvälisen kiinteistöneuvonantaja Savillsin pitkäaikaisena paikallisena kumppanina Suomessa. Strategian tarkentamisen myötä tämä yhteistyö päättyy, mutta sillä ei ole vaikutusta GEMin palveluihin tai asiakkuuksiin. ’Vastaamme kansainväliseen asiakaskysyntään ja palvelemme nykyisiä ja uusia asiakkaitamme kuten aikaisemminkin, samalla vahvistaen paikallisia resurssejamme sekä syventämällä osaamistamme’ vahvistaa perustajaosakas Pekka Sirén.
GEMillä on kuuden AKA-auktorisoidun arvioitsijan vahva arviointitiimi, joka vuositasolla arvioi noin tuhannella arviolausunnolla yhteensä noin 12 miljardin euron arvoista kiinteistövarallisuutta. Toimitilavälityksessä yhtiöllä on kolme LKV-välittäjää, jotka matalan kaupankäyntiaktiviteetinkin aikana ovat onnistuneet useissa transaktiossa. Kaikilla asiantuntijoilla on pitkä, keskimäärin yli 20 vuoden kokemus kiinteistötoimialalta. ’Koska GEM on yhtä kuin sen ammattilaiset, strategiamme ytimessä on työntekijöidemme hyvinvointi. Jatkamme kotimaisena riippumattomana ja 100 %:sti työntekijöidemme omistamana yrityksenä, ja tavoitteenamme on myös jatkossa olla Suomen paras kiinteistöalan työpaikka, niin kokeneille ammattilaisille kuin uusillekin osaajille’, summaa Kaj Söderman, GEMin kolmas perustajaosakas.
Helsingissä, 5.2.2025
Lisätietoja:
Seppo Koponen
Toimitusjohtaja
+358 400 175 969
seppo.koponen@gemproperty.fi
GEM on vuonna 2016 perustettu henkilöstön 100 %:sti omistama itsenäinen ja riippumaton kiinteistöalan neuvonantoyritys. Kaikilla arviointitiimin jäsenillä on AKA-auktorisointi ja toimitilavälitystiimin jäsenillä LKV-pätevyys. Asiantuntijoillamme on keskimäärin 20 vuoden kokemus kiinteistöalalta. GEMin kaikilla palveluilla on oikeus käyttää rekisteröityä Avainlippu-merkkiä, joka on osoitus suomalaisesta palvelusta. GEM maksaa veronsa Suomeen, ja sillä on korkein mahdollinen luottoluokitus AAA.